Studio Heikura yhdistää rakennusalan teknisen, visuaalisen ja arkkitehtonisen osaamisen visualisoidessaan tai suunnitellessaan projektianne.

Visualisointien ja tietomallinnuksen merkitys kasvaa nykymaailmassa. Ne ovat eri asioita, mutta kävelevät käsi kädessä. Jo nyt iso osa niin pienistä kuin isoistakin rakentajista hyödyntää visualisointeja sekä visuaalisesti avustettua suunnittelua.

Kestävä kehitys ja kustannusten optimointi edellyttävät sitä, että rakennettavat ja toteutettavat ratkaisut ovat pitkäikäisiä – siksi oikeat päätökset ovat yhä tärkeämpiä. Oikeiden päätösten tekemisessä suunnittelulla ja visualisoinneilla on merkittävä rooli.

Palvelut

Studio Heikuran erityisosaaminen on visualisointityössä ja suunnittelussa. Studion kokemus 3D-mallintamisesta ja erilaisista visuaalisista toteutuksista mahdollistavat laadukkaan lopputuloksen. Älä pelkää ottaa yhteyttä – oli tarve pieni tai iso, Studio voi visualisoida sen ja auttaa sen suunnittelussa.

3D-visualisointi

Korkealaatuiset, elegantit ja tarkat 3D-havainnekuvat sopivat paitsi suunnittelun tueksi, myös ennakkomarkkinointiin tai muunlaiseen suunnitelmien esittelyyn.

Tarpeen mukaan tehdään myös tonttivisiitti. Studio toteuttaa sisävisualisointeihin aitoja ikkunanäkymiä 360-valokuvien avulla.

Kaikki tuotteet, materiaalit ja ratkaisut mallinnetaan ja toisinnetaan mahdollisimman realistisesti. Studion hinnoittelu ei ole kuvakohtainen, sillä kuvia otetaan mallinnetusta laajuudesta aina runsaasti siten, että kaikki ratkaisut on nähtävillä. Kokonaisuuden hahmottaminen on ensisijainen asia. Kuvakierroksia tehdään tavanomaisesti kaksi; ensimmäinen lähtötietojen mukaan, toinen kommenttien ja palautteen perusteella.

Sisustus voidaan visualisoida paitsi suunnitelmien, myös referenssien tai toiveiden mukaan. Sisustuksen sovitus ja ideointi on osa työtä.

Studio visualisoi paitsi yksityisrakentajille, myös rakennusalan yrityksille, sisustussuunnittelijoille ja arkkitehdeille.

Suunnittelu

Studio tarjoaa ammattimaista, tarkkaa ja pitkälle etenevää luonnossuunnittelua erityisesti pientalokohteisiin. Suunnitelmat kommunikoidaan runsaiden luonnosvisualisointien ja käveltävien virtuaalimallien avulla.

Arkkitehtoninen suunnittelu on aina kokonaisvaltainen prosessi jossa otetaan alusta lähtien huomioon kaikki asumisen ja olemisen näkökulmat.

Luonnossuunnittelu on paras keino lähteä konkretisoimaan omia ajatuksia. Piirustusten ja visualisointien avulla ajatus uudesta kodista konkretisoituu parhaiten. Ammattitaidolla toteutetuista visualisoinneista ja 3D-malleista on mahdollista nähdä asioita, joita ei viivapiirustuksista välttämättä huomaa. Monet Studion asiakkaat ovatkin välttäneet tällä tavoin ei-toivottuja yllätyksiä.

Tarpeen mukaan käydään myös tonttivierailulla – tällöin tontti kartoitetaan dronella. Viimeisteltyjen ja pitkälle ajateltujen luonnossuunnitelmien kanssa on helpompi lähteä viemään projektia eteenpäin.

Studion asiakkaita ovat erityisesti yksityisrakentajat. Suunnittelun laajuus voidaan sopia tarpeen mukaan lähtien aina tontin käytöstä ja pihasta pohjaratkaisuihin ja sisäarkkitehtuuriin.

Tilatutkielma

Studio on myös luonut palvelun, joka sopii tarkkojen visualisointien ja suunnittelun välimaastoon.

Tilatutkielmissa visualisoidaan, mutta myös luonnossuunnitellaan tarpeen mukaan. Lähtökohdat tilatutkielmalle voivat olla mitä tahansa aina valmiista suunnitelmista alustaviin ajatuksiin.

Tilatutkielmissa keskitytään arkkitehtuuriin sisä- ja ulkopuolella. Kohde mallinnetaan kokonaan ja ideatyhjiöt täytetään. Visualisoinnit eivät ole tarkkoja, mutta antavat hyvän ja kattavan käsityksen syntyvästä tilasta. Palveluun kuuluu aina myös käveltävä web-virtuaalimalli. Virtuaalimalli on korvaamaton apu projektin loppuun asti: voitte milloin tahansa käydä tutkimassa virtuaalimallia ja sen ratkaisuja.

Tilatutkielmaa voidaan myös täydentää tonttivierailulla ja eri tasoisilla luonnossuunnitelmilla.

Tilatutkielmia tehdään lähinnä yksityisrakentajille. Ota rohkeasti yhteyttä, niin räätälöidään juuri teidän projektiin sopiva kokonaisuus.

Yrityksille

Suunnittelun ja visualisoinnin perustana on laadukas tietomallinnus. Studion käytössä on muun muassa Autodesk Revit ja vuosien vankka kokemus käytössämme olevien ohjelmistojen monipuolisesta käytöstä. Studio paitsi visualisoi, myös tietomallintaa.

Kertokaa tarpeestanne tarkemmin ottamalla yhteyttä!

Referenssit

Studio Heikura on tuottanut tuhansia korkeatasoisia visualisointeja ympäri Suomea. Studion asiakkaina on runsaasti paitsi yksityisrakentajia, myös rakennusalan yrityksiä. Joukossa on myös sisustussuunnittelijoita ja arkkitehteja.

Studion havainnekuvat ovat printti- ja lehtikelpoisia. Korkean laadun takana on osaamisen ja kokemuksen lisäksi markkinoiden tehokkaimpaa laitteistoa korkeatasoisten 3D-renderöintien tuottamiseen. Tarkat visualisoinnit kestävät lähempää tarkastelua ja ne tuotetaan hyvin korkealla resoluutiolla.

Nooa Apartments Oy

Hygge As Oy ennakkomarkkinointikuvat

”Yhteistyö Studio Heikuran kanssa on toiminut moitteettomasti ja olemme siihen erittäin tyytyväisiä. Heikuran kyky luoda fotorealistisia kuvia myynnin tueksi on ollut meille erittäin arvokasta. Asiakaspalvelu ja kuvien laatu on ylittänyt odotuksemme. Suosittelen lämpimästi heidän ammattitaitoista osaamistaan!”

Tainio / Saarelainen

Yksityisrakentajan tilatutkielma

”Törmäsimme Instagramissa muiden rakentajatilien kautta Studio Heikuran upeisiin visualisointeihin. Päädyimme tilaamaan Studio Heikuralta tilatutkielman. Se on ollut projektimme ehkä yksi tärkein ja rahanarvoisin investointi tähän mennessä. Tilatutkielmasta on ollut valtava apu paitsi sisätilojen ja talon, myös piha-alueiden toimintojen hahmottamisessa ja suunnittelussa.

Olemme pystyneet hyödyntämään tilatutkielmaa lähes kaikkien yhteistyökumppaneidemme kanssa. Kuvat ovat auttaneet niin tuotemyyjien kuin urakoitsijoidenkin kanssa keskusteluissa. Muut tahot ovat päässeet heti paremmin kiinni ajatuksiimme tiloista ja materiaaleista.

Virtuaalimallia olen myös hyödyntänyt ottamalla eri kuvakulmista tietokoneellani näkymiä, niitä voi ottaa rajattomasti. Olen hyödyntänyt virtuaalimallia ja visualisointeja myös Instagram-talotililläni. Ilman virtuaalimallia ja visualisointeja olisimme hakoteillä projektimme suhteen – voin siis suositella suurella lämmöllä!”

Hygge As Oy
Hygge As Oy
Tainion/Saarelaisen sisätilojen luonnos

Veeti

Arkkitehti yo, SAFA 11607

”Aloittaessani arkkitehdin opinnot huomasin nopeasti, että tietomallinnus, 3D ja visualisointi ovat minulle luonnollinen kädenjatke. Tulin rakennusalalle vähän alle kolmekymppisenä vietettyäni nuoruuden lähinnä maatalouden ja taideopintojen parissa.

Olin nuorena toiminut jo tovin pienyrittäjänä ohjelmistokehityksen parissa. Siksi ajatus itsetyöllistämisestä ei koskaan kadonnut. Lopulta uusien taitojen ja työnteon innon palosta syntyi Studio Heikura.

Studio yhdistää lukuisat intohimoni; visuaalisuus, rakennettu maailma, arkkitehtuurin historia ja filosofia, kehittyvä tietotekniikka ja sen loputon potentiaali, käsin rakennetun elinympäristön kerrostuneisuus ja vivahdeikkuus.

Arkkitehtuuri koskee meitä kaikkia. Ympäristöllä on iso rooli elämässämme – niin pienessä kuin suuressa mittakaavassa. Puhuttiin sitten luonnosta, rakennetusta ympäristöstä tai niiden sekoituksesta, ihmisen vuorovaikutus ympäristön kanssa on tärkeää. Ympäristön vaikutus ihmisen psyykkeeseen on merkittävä. Pienikin rakennusprojekti täytyy suunnitella inhimillisesti, ihmisille. Rakentaja paitsi luo itselleen uutta, myös osallistuu ikiaikaisten suomalaisten maisemien muovaamiseen.”

Ota yhteyttä